Nyt ollaan Texasissa, joten päivä alkaa tietenkin Texasin muotoisella vohvelilla. Vohveli meni ensimmäisenä Texasin aamuna väärinpäin, mutta huomenna yritetään uudelleen. Vohveli paistetaan itse valmiista taikinasta. Taikina valutetaan mittaan tai muovikuppiin automaatista, valurautaiseen vohvelirautaan suihkitaan rasvaa ja rauta täytetään taikinalla. Valurautapannun kansi lasketaan alas, ja pannu käännetään ympäri, jolloin digitaalinen ajastin alkaa laskea 3 min paistoaikaa alaspäin. Paistoajan kuluttua ajastin pistää ilmoille kovan piiippauksen, jottei kenellekään aamiaishuoneessa ja aulassa jää epäselväksi, että Joonaksen vohveli on valmis.
Texasin jäätävä koko yllättää joka kerta, ja tänään meillä oli lähes 900 kilometrin ajomatka El Pasosta San Antonioon. Matkan varrella on kyllä hotelleja, mutta kaupungit ovat pieniä eikä niissä ole juuri minigolfia kummempaa tekemistä. Niinpä päätimme ajaa tänään pidemmän siivun ja viipyä San Antoniossa kaksi yötä. Luksusta, kun huomenna ei tarvitse pakata tavaroita.
Hieman harmittaa, että El Paso jäi tällä kertaa vähäiselle tutustumiselle. Toisaalta kaupungin nähtävyyksissä ei ollut sellaisia, jotka olisi pitänyt ehdottomasti nähdä. Ainoa must-see meillä molemmilla olisi ollut tutustua kaupungin meininkiin Meksikon rajalla. Tähän meillä ei kuitenkaan nyt ollut aikaa, joten tyydyimme tutustumaan raja-aitoihin ja rajanylityspaikkaan moottoritien varressa.
Melkein koko matkan El Pasosta San Antonioon ajoimme 10-tietä. Matkan varrelle mahtui monenlaista kuten alumiinista tehty joku torni. Pysähdyimme tankilla ja jäätelön ostossa suositussa bensa-asemaketjussa, jonka amerikkalainen on kekseliäästi nimennyt "Loves". Maisema oli ensimmäiset 500 km kuivaa ja pusikkoista, ja vaihtui sitten vehreisiin laaksoihin ja vaihtuviin nousuihin ja laskuihin.
Soronassa poikkesimme tieltä yli 40 metriä maan alle Caverns of Sorona -luolastoissa. Saapuessamme vähän ennen neljää edellinen pieni ryhmä oli juuri tullut kierrokselta. Saimme tietää, että seuraava kierros alkaisi 45 minuutin päästä, joten maksoimme liput ja jäimme odottelemaan.
Soronan luolat ovat syntyneet meren alla ja niiden yksi "huone" on löydetty vuonna 1905. Tällöin paikalla sijaitsi Mayfield perheen omistama Ranch, joka sijaitsee paikalla vielä tänäkin päivänä. Luolia ja maatilaa hallinnoi edelleen sama perhe, nyt seitsemännessä polvessa. Nähtävyys on nähnyt parhaat päivänsä 60-luvulla. Tänään olimme päivän toinen kierros, ja tunnelma koko paikassa oli kotikutoinen. Eniten kypsytti kierroksen alun odottelu, oppaamme lakaistessa lattioita tuon ajan.
Maan alle lähtiessä meitä varoiteltiin kuumuudesta, 360 rappusesta ja kolmen kilometrin kävelymatkasta, mutta pärjäsimme olosuhteet paremmin kuin oppaamme Rita. Olimme Ritan ensimmäiset suomalaiset vieraan kierroksella, jolla ei ole muita osallistujia. Rita on käynyt Soronan luolissa 5-vuotiaasta ja työskennellyt muutaman vuoden oppaana. Hän siis tunsi luolansa ja osasi "Whatsout your head" varoituksensa selkäytimestä.
Luolissa on kymmeniä erilaisia "kiviä". Ne ovat muodostuneet miljoonien vuosien aikana, paineesta, vedestä, mineraaleista... Rita osasi kertoa niiden synnystä sekä hauskoista tulkinnoista, mitä uskomattomista muodostelmista on tehty. Päällimmäisinä mieleen jäivät ruuat kuten pekoni, omenahillo, paistettu kananmuna, popcorn etc etc. Kierroksen aikaan alkoi olla jo aika nälkä. Luolasto ei ole mikään fossiili, vaan se jatkaa edelleen kehittymistään. Ihminen on tehnyt vahinkoa matkan varrella, mutta mitään peruuttamatonta ei ole tapahtunut. Popcorni uusiutuu ja puikot kasvavat tuuman 500 vuodessa. Hitaasti, mutta varmasti.
Ranchillä kasvatetaan nautakarjaa, vuohia ja lampaita. Lisäksi näimme riikinkukkoja komeine pyrstöineen. Myös villejä eläimiä kuten peuroja ja lintuja ruokitaan, peurojen ruokapaikalla oli ruuhka illallisaikaan ja terassilla oli useita linnun pesiä.
Jahka luolasta noustiin, niin Möhkö ampaisi tienpäälle kilometrejä nuolemaan. Aurinko laski ja pimeys laski ennen kun ennätimme San Antonion kehätien sisäpuolelle.
Ajopäivä oli kääntynyt iltaan, kun Joonas meni kirjautumaan sisään hotellissa. Puuhasin tablettia laukkuun auton vieressä, kun näin pienen punaisen kissan istuskelemassa parkkipaikan reunalla. En ole koskaan nähnyt kissaa vapaana täällä. Tuli ikävä omaa punanuttua, joka majailee Marjaanan täysihoitolassa Lahden Kukkilassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti