Kaktus kavereineen

Phoenixin hotellissa oli mielettömän ihana sisäpiha allas-alueineen, palmuineen, terasseineen ja lintutarhoineen. Kaikki tämä yhdistettynä auringonpaisteeseen ja lämpöön, paikka on oikea paratiisi. Jos siis ei oteta huomioon sitä, ettei huoneisiin tehty stailaus poista peruskorjauksen tarvetta. Eikä sitä, että hotellin wifi oli ihan jökö.

Hotellin naapurissa on suuri autioitunut ostoskeskus, jonka rakennukset ovat kuin punaisesta hiekkakivestä tehtyjä savimajoja. Tämän Ghost Mall:n nimikylteistä voi päätellä, että paikka on aiemmin ollut kunnon menomesta. Ostoskeskusten ja kokonaisten kaupunkien autioituminen on vitsaus kaikkialla Yhdysvalloissa. Keskustat autioituvat ja slummiutuvat, kun kaupat siirtyvät automarketteihin moottoriteiden varteen. Vehreänä kukoistanutta kaupunginosaa ei uudisteta, kun samaan aikaan kehitetään toista aluetta, ja ihmisethän siirtyvät trendien mukaan. Kokonaisvaltaista kaupunkisuunnittelua ei ole liiemmin harrastettu, ja se näkyy. Pahimmillaan tilanne on kaupungeissa, jotka ovat jääneet uusien tielinjausten sivuun, tai joissa suuri työnantaja on lopettanut toiminnan ja kaupunki on jäänyt tyhjän päälle ilman Plan B:tä. Tällaisia Ghost Town:ja näillä seuduilla on useita.

Pistäydyimme tänään Tucsonissa, joka vaikutti kaikelta muulta kuin autioituvalta. Keskusta oli siisti, ja ihmisiä oli liikkeellä aamupäivällä sopivasti.   

Downtowneissa ei tavallisesti ole paljon tekemistä, joten suuntasimme kaupungin ulkopuolelle, jossa oli tarjolla Arizonan erämaata eli Desert:ä aidoimmillaan. Minulla ei ole aiemmin ollut oikein minkäänlaista tulokulmaa kaktuksiin, mitä nyt olen kerran saanut yhden hengiltä. Tänään taisin kuitenkin ihastua näihin vaarallisiin ja monimuotoisiin kasveihin. Kissatalouteen ei aitoja pysty hankkimaan, mutta kotiin päästyämme käymme varmasti hakemassa Ikeasta muutaman replikan.


Ensin ajelimme Sentinel Peakille, joka on kaupungin keskellä, ja josta on hyvä näköala keskustaan. Matkalla mietin ääneen, että mikähän mäennyppylä siellä on, kun paikan nimi on "A" Mountain. Nimestä minulle tuli mieli kuva, että "a <lausu ö> Mountain" olisi vaan eräs vuori, mutta se osoittautuikin olevan "A" <lausu Ei> Mountain eli A-vuori, jonka huipulle on tehty suuri A-kirjain. A tulee tietenkin Arizonasta, ja valtava kivistä ja betonista tehty A-kirjain on rakennettu vuonna 1915 yliopisto-opiskelijoiden toimesta. Tänäkin päivänä sitä pidetään kunnossa, ja se näkyy kaupunkiin ja Tucsonin ohittavalle 10-tielle. Läheltä katsottuna kirjain näyttää mansikkakakulta.

Arizonan kesä kestää 50 viikkoa vuodessa. Aurinko paistaa, taivas on sininen, ja extreme palovaara on aina voimassa. Tulitikut on siis paras pitää kotona ja aurinkorasva käsilaukussa. Ja uudet aurinkolasit päässä.

Seuraavaksi suuntasimme Gates Pass Road:n vuoristotielle, joka oli kesy, mutta kaunis reitti ylös Gates Pass -huipulle ja sen taakse laaksoon. Se oli kiva raidi, ja toinen toistaan hassumpia kaktuksia teki savolaisiin lähtemättömän vaikutuksen.


Gates Pass:lta lähti useita pitkiä vaellusreittejä deserttiin, mutta ei tulisi mieleenkään lähteä matalaan risukkoon kalkkarokäärmeiden sekaan. En varmasti pääsisi puolta kilometriä pidemmälle ennenkuin joku myrkyllinen purisi minua nilkkaan. Niinpä pysyttelimme tasaisella maalla erämaata ihmetellen, ja sitten palasimme ilmastoituun Möhköön jatkamaan matkaa.



Matkalla pysähdyimme Texas Canyonin levähdyspaikalla. Levähdyspaikan palveluihin sisältyy siistit wc-tilat ja tietenkin juoma- ja välipala-automaatit. Erämaassa levähdyspaikat ovat yleisiä, koska huoltoasemia ei ole "jopa" 60 kilometriin. Huoltoasemilla ilmainen siisti "ABC-wc" on itsestäänselvyys. Maksullinen wc on täällä tuntematon käsite.

San Simonin ja Ghost Town Steinsin välissä siirryimme Arizonasta New Mexicon puolelle. Maisema ei juuri hiekkaisesta ja kivikkoisesta, vuoristojen ympäröimästä erämaasta muuttunut. Mutta sellainen vaikutelma on muodostunut, että olemme saapuneet vähemmän varakkaaseen ja meksikolaisempaan osavaltioon.

Aavikoilla on ilmeisesti todellinen hiekkamyrskyn vaara ja tolloja amer... autoilijoita pitää varoittaa myrskyn varalta. Tien varsilla oli kylttisarjoja, joissa annettiin ohjeet hiekkamyrskyn varalle: "Hiekkamyrskyn sattuessa" "Aja auto pientareelle" "Sammuta auto" "Laske jalka jarrulta" "Älä avaa turvavyötä" "0% näkyvyys mahdollinen". Kyltit eivät meitä säikäyttäneet. Sen sijaan toivoin, että edes vähän hiekkaa ropisisi tuulilasiin. Pieni hiekkatrombi erottuikin, mutta hiekanmuruakaan ei ropissut.


Joonas ajoi tänään koko matkan ja keskityin seuraamaan reittiä kartalla ja havainnoimaan mahdollisia nähtävyyksiä. Homma oli helppo, koska erämaassa ei juuri ollut tarjontaa.

New Mexicon myötä kello siirtyi tunnin eteenpäin eli päivämme lyheni tunnilla. Yövymme pienessä 15 tuhannen asukkaan kaupungissa Demingissä, ja saapuessamme kaupunkiin kello oli viisi. Kävimme syömässä aivan uudessa Kentucky Fried Chickenissä. Istuimme pöytään odottamaan annostemme valmistumista, ja Joonas tuumasi, ettei muista koskaan käyneensä näin siistissä KFC:ssä. Eikä ihme, ikkunan ulkopuolella, pöytämme kohdalla oli vielä teipattuna Construction Permit eli rakennuslupa. Ei tullut koetettua, oliko tuo ulkoseinän punainen maali ennättänyt kuivua.

Majoitumme Demingin La Quintassa. Meillä on sviitti, mikä tarkoittaa, että huone on suurempi ja huoneessa on sohva. On luksusta, kun netti toimii kohtuullisesti ja saan kirjoittaa rauhassa isännän katsoessa remontti-ohjelmaa "toisessa huoneessa". Täkäläiset hotellihuoneet ovat läpeensä yli 20 neliön kokoisia, ja sviitit kymmenisen neliötä suurempia, eli ilmatilaa huoneissa riittää. Pitkällä roadtripillä neliöitä kuitenkin eritoten arvostaa, kun koko ajan ollaan samalla porukalla. Mainittakoon myös, että olin edellisessä elämässäni amerikkalainen, joten tarvitsen tilaa.