Elävät kuolleet Coltonissa

Matkustaminen on yhtä istumista ja odottamista, mutta sepä vasta raskasta on. Lensimme eilen aamuvarhain Tukholman Arlandaan SAS:n pikkukoneella, joka oli ahdas kuin pesukone. Lyhyellä vaihdolla matka jatkui samaisen lentoyhtiön koneella, jossa oli asianmukaiset, mutta askeettiset olosuhteet. Ikävä tuli Virgin Atlanticin lämpimiä aterioita ja kuumia pyyhkeitä. Jos jotakin oli riittävästi, niin kahvia SAS:n lennolla tarjoiltiin joka välissä.

Lento Tukholmasta Los Angelesiin oli noin 10 tunnin mittainen. Matka Lontoosta Miamiin kestää saman verran, mikä tuntui oudolta. Suhteellisen siedettävä matka-aika selittyi lentoreitillä, joka kiersi pohjoisnavan kautta. 

Lentokoneen elokuvatarjonnassa oli paljon kivoja uutuusleffoja, joista katselin Solsidanin ja Florida Projectin, joka kertoo Orlandon Kissimmeessä, Disney World-huvipuiston varjossa, halvoissa motelleissa asuvien perheiden ja erityisesti lapsien elämästä. Tätä on Amerikka parhaimmillaan ja kamalimmillaan.

Losin päässä lentokenttämuodollisuuksista selvittiin poikkeuksellisen nopeasti. Tavallisesti passintarkastuksessa on jouduttu jonottamaan jopa yli tunti, ja passintarkastajan näpertely sormenjälkien ja kuulustelu matkan tarkoituksesta on ottanut pitkän tovin. Tällä kertaa meidät ohjattiin kummalliselle "fasttrakille", jossa kävelimme sormenjälki-automaatilta suoraan passintarkastajan tiskille, jossa oltiin enemmän kiinnostuneita siitä, tunnenko Officer (=virkailija) Ernoun, joka on kuulemma täysin minun näköiseni.

Lentokentältä otimme shuttle-bussin National-autonvuokraamoon, jossa meillä oli varattuna Toyota Rav4 tai vastaava pikkumöhkö. Upgreidasimme pikkumöhkön hieman isompaan Premium SUV-möhköön 15 dollarin/päivä lisämaksusta. Auton merkki on Infinity, ja sillä on ajettu vasta 1200km. About the time möhkön saada vähän kyytiä.

Ensimmäinen etappi muutaman kilometrin päässä oli AT&T-myymälä, josta hankittiin tablettiin 5 GT:n prepaid-datapaketti. Losin liikenneruuhkat ovat pökerryttävät, mutta niistä selvittiin kohtuullisella matelemisella keskustan ohitse, ja saavuimme Best Western Plus Arrowhead hotelliin Colton-nimisessä kaupungissa. Kevyen iltapalan ja suihkun jälkeen toinen zombie kömpi nukkumaan ennen iltayhdeksää, ja toinen torkkui kannettava tietokone sylissä yrittäen sitkeästi kirjata päivän tapahtumia blogiin. Eikä yllätys, että julkaisuvaiheessa blogi meni pipariksi, ja yritys hävisi bittitaivaaseen. Aamulla (koti-Suomessa kello 15) sisäinen kello herätti viideltä, ja nyt ajatuskin juoksee jo sukkelammin.

Ensimmäisenä matkapäivänä päästään tien päälle siis ihan hyvissä ajoin, kun hotelliaamiaisen bagelit ja kermajuustot on saatu naamariin. Aamiaishuone näytti sen verran lupaavalta, että toivoa sopii myös lämpimiä ruokia, munia, pekonia ja papuja. Suuntana on Arizonan Phoenix reilun 450 kilometrin päässä. Siellä vedetään happea parin päivän verran, tutustutaan kaupunkiin ja hieman suunnitellaan, kuinka seuraavat kolme viikkoa tullaan käyttämään. Mutta tänään nautitaan vielä matkanteosta, ajamisesta ja möhkön nahkasisustuksesta.