Möhkön matkassa

Tavallisesti autonvuokraamot veloittavat vuokra-auton kakkoskuljettajasta jopa 25 dollaria/päivä lisämaksua, joten Joonas on toiminut yksin kuskina kaikilla aiemmilla roadtripeillämme. Kaliforniassa on kuitenkin tullut laki, jonka mukaan vuokraamot eivät saa veloittaa kakkoskuskista extraa. Niinpä kirjasimme tällä reissulla myös minut kuskiksi, ja sain tänään ajaa ensimmäistä kertaa Amerikan maaperällä. Tosin ensin piti etsiytyä hieman rauhallisemmalle tie-osuudelle.

Muutaman kilometrin päässä hotellistamme sijaitsi veikeä Wigwam Motel, jossa huoneet on rakennettu tiipiin mallisiin, betonirakenteisiin mökkeihin. Kävimme katsomassa tiipii-kylää tihkusateisessa San Bernardinossa, kuuluisan Route 66 -tien varressa. Siinä ne tiipiit nököttivät tien varressa, ja usean tiipiin edessä nökötti myös auto. Tiipiin yöhinta ei päätä huimaa, mutta en ole järin innostunut majoittumaan nuhjuisessa betonitiipiissä, josta aamulla pitää lähteä tien päälle tyhjällä mahalla.

Infinity-möhkö sai tänään kyytiä, kun ajoimme Coltonista Arizonan Phoenixiin. Meillä oli aikaa (ja kaksi kuskia), joten valitsimme puolisentoista tuntia pidemmän reitin Salten Sea -suolajärven ja valtatie 8 kautta. Salten Sea on valtava yli 70 kilometriä pitkä järvi, joka on syntynyt vahingossa vesipatojen sortumisen myötä. Järvi sijaitsee keskellä erämaata, vuoriston ja Palm Springsin välissä, ja järven tunnelma on taianomainen. Kaupungit järven rannalla ovat pieniä eikä ihmisiä juuri näy. Autoja ja rahtijunia liikkuu kuitenkin tiuhaan, jopa sunnuntaina, Memorial Day -aamupäivällä. Kun koko maassa on suruliputus.

Aamulla hotellilta lähtiessä oli pilvistä, tuulista ja sateista, ja pukeuduin sen mukaan tietäen, että ilma lämpenisi sisämaassa. Päivän kuluessa lämpötila kohosi 60 Fahrenheitista 80:en, 90:en ja yli sadan. Voin kertoa, ettei neljässäkymmenessä Celsius-asteessa enää paleltanut pitkähihaisessa ja capreissa.

Kalifornian ja Arizonan osavaltioita erottaa Colorado-joki, jossa vedenpinta oli Salten Sean ohella hyvin matalalla. Täällä kärsitään veden puutteesta, koska sadamäärät ovat viime vuosina olleen poikkeuksellisen alhaiset. Arizonan puolella sijaitseva Yuman kaupunki oli ainoa suurempi kaupunki alueella, joka sijaitsee näköetäisyydellä Meksikon rajalta, ja jota ympäröi karu erämaa ja paikoittain komeat punahiekkaiset dyynit.

Yuman jälkeen ajoimme virallisen tarkastuspisteen läpi, jossa kaikki autot pysäytettiin ja arvioinnin perusteella tutkittiin. Vuokra-automme ei tullimiehiä kiinnostanut, ja saimme jatkaa matkaa avaamatta auton ikkunaa. Saavuimme Phoenixiin iltapäivällä ja ohitimme kaupungin keskustan. Söimme Twin Peaks -nimisessä ketjuravintolassa, jossa niukkapukeiset nuoret tarjoilijat kantoivat miesvaltaiselle asiakaskunnalle Brunette- ja Blondi-talon oluita ja ruoka-annoksia. Ravintola oli sisustettu Twin Peaks -sarjan tyyliin täytetyillä eläimillä ja eräkävijöiden varusteilla, mutta hirvenpäiden ja täytettyjen villisikojen sijaan huomio kiinnittyi pakostakin aktiivisisesti tippinsä eteen työtä tehneisiin tarjoilijoihin. Kenellekään ei jäänyt epäselväksi ravintolaketjun nimen "Twin Peaks" kaksoismerkitys.

Walmartin kassajonossa edessämme oli kolme asiakasta täydet kauppakärryt täynnä tavaraa. Ehdottelin Joonakselle, että siirtyisimme itsepalvelukassalle kolmen artikkelimme kanssa. Silloin vaalea nainen edessämme kääntyi, ja tarjoutui päästämään meidät edelleen. Hän keräsi jo liukuhihnalle nostamansa ruokatavarat takaisin kärryynsä ja päästi meidät eteensä. Tämä ei meitä hätkäyttänyt, koska täälläpäin ihmiset oikeasti huomioivat kanssaihmisiä, vaikka eivät heitä tuntisikaan. Nainen kertoi meille käyvänsä Walmartissa harvoin, koska ei tykkää jonottaa. Tällä kertaa hän oli tullut poikansa kanssa kauppaan, koska poika tarvitsi virvelin kalareissua varten. Tämän jälkeen hän retorisesti kysyi meidän kotimaatamme, ja alkoi sitten kertoa olevansa itse suomensukuinen Nissinen/Koistinen, lestadiolaisesta perheestä, ja että hänen vanhemmat lapsensa ovat reissanneet Euroopassa ja myös Suomessa. Hän itse ei ollut Suomessa koskaan käynyt, mutta heillä oli työskennellyt suomalainen Suvi "apulainen", jonka kanssa on tehty "pullaa" ja menty "saunaan". Lapsuuden aikaisilta suomenkielen tunneilta hän muisti sanoja "maito" ja "leipä" sekä "minä rakastan sinua". Ihan mahtavaa olisi ollut jutella hänen kanssaan enemmän, mutta kerrankin Walmartin kassajono suli nopeaan, ja juttu jäi siihen. Oli kuitenkin uskomaton kohtaaminen taas kerran, ja siksi tämä maa on niin niin uskomaton.

Asumme nyt pari päivää Phoenixin Papago Parkin lähellä, Magnuson Hotel Papago Innissä. Hotelli on Melrose Place -tyyppinen rakennus, jossa huoneistot kiertävät allasaluetta. Rokki soi altaalla iltaan asti ja lapset ilakoivat altaalla. Toivottavasti huomenna mekin ehtisimme hetken lueskella kirjoja altaalla. Läheisessä Papago-puistossa pitää ainakin käydä katsomassa kohoavia punaisia pikkuvuoria. Ja se on varmaa, ettei huomenna tarvitse pukea pitkähihaista puseroa.