Ankka kivellä ja pari muuta ihmettä

Yksikin mualiman ihme riittäisi yhdelle päivälle, mutta me näimme niitä tänään kaksin kappalein. Sekä ankan kivellä, mutta siitä lisää myöhemmin. Aamulla matkalla Flagstaffiin, kävimme valtavalla meteoriitin aiheuttamalla kraaterilla. Olimme ajatelleet piipahtaa meteoriittikraaterin reunalla ja jatkaa matkaa, mutta paikka olikin kunnollinen museo elokuvineen, näyttelyineen, tarinoineen ja opastettuine kierroksineen. Jenkki murjaisi lippujonossa, että 18 dollarin kierrokseen pitäisi kuulua ruoka, mutta minusta meteoriittikraaterissa on vastinetta muutenkin.

Osallistuimme lyhyelle opastetulle kierrokselle, jonka alussa intiaani-oppaamme Aaron toivotti meidät tervetulleeksi takapihalleen. Ympärillä on kymmeniä kilometrejä tyhjää aavikkoa, mutta Aaronin kotireservaatti on lähin naapuri kraaterille. Meteorikraateri on syntynyt kymmeniä tuhansia vuosia sitten, kun avaruudesta on sinkoutunut rivitalon kokoinen meteoriitti maahan, Arizonan aavikolle. Meteoriitin vauhti vastaa sitä, että lentäisi Los Angelesista New Yorkiin viidessä minuutissa. Maahan iskeytyessään meteoriitti on myös ollut todella kuuma tulipallo, joka osuessaan maahan, aiheutti voimakkaan räjähdyksen, räjäyttäen itsensä palasiksi, tehden halkaisijaltaan puolentoista kilometrin kokoisen kuopan sekä singoten syrjäytyneen maa-aineksen kraaterin ympärille. Suurin löytynyt meteoriitin kappale on näytillä museossa, ja se on hieman kevyempi kuin Mini Cooper.

Paikkaa on ensin kannibalisoitu mainareiden toimesta, ja sen alkuperää on tutkittu vuosikymmeniä useamman tutkijan toimesta. Turistejakin alettiin tuoda kraaterilla jo 1930-luvulla. Opastetulla kierroksella saimme kuulla, miten kraaterin tutkimuksia aikoinaan tehtiin, ja kuinka nykytuloksiin päästiin. Ihminen on tehnyt paljon pahaa Arizonan meteoriittikraaterilla, mutta jälkiä ei ole peitetty, mainareiden työkalut ja kattilat on jätetty kraaterin pohjalle, ja tutkijoiden tekemät porausreijistä on tehty osa museon tarinaa. NASA:n astronautit ovat harjoitelleet kraaterin pohjalla, mistä muistona museossa on harjoituksissa käytetty avaruuskapseli ja kraaterin pohjalle on laitettu "astronauttiukko" ja jenkkilippu. Ne eivät näy kuvissa, koska kraateri on niin jääääätävä, mutta ne näkyivät kiikarilla.




Aamupäivän avaruuden terveisten jälkeen, ajoimme parin tunnin matkan Grand Canyonin eteläreunan itäiselle sisääntuloportille. Reitin alussa oli useita katselupaikkoja lähellä toisiaan, myöhemmin pysähdyspaikkojen välissä oli useiden kilometrien välejä. Reitin alussa olevilla tornilla, sekä Navajo- ja Desert View-paikoilla oli mielestäni parhaimmat näköalat, koska siellä myös Colorado-joen turkoosi vesi näkyy kanjonin pohjalla.



Grand Canyon on pysäyttävä. Eroosio on syönyt maata 1,22 kilometrin syvyyteen, ja kanjonin mittasuhteet ovat käsittämättömän suuret. Valo ja varjot, värit ja muodot naulitsevat tuijottamaan maisemaa. Harmonian rikkoo kuviin tungeksivat kanssamatkustajat, meluiset kiinalaiset, ja käärme, jonka vuoksi katselin jalkoihini koko loppu päivän ajan.




Tuo hyppykuva on jälkikäteen demonstroitu tilanne käärmeen kohtaamisesta.

Grand Canyon on kuin hieno taulu, josta löytyy syvyyttä loputtomiin. Kännykkäkuvissa se näyttää enemmänkin lavasteelta, joten on hyvä vähän leikitellä kuvilla, ja antaa oikeiden taiteilijoiden ottaa ne hyvät kuvat. Kivissä on myös henkilöhahmoja, kuten laajemminkin tunnustettu Grand Canyonin Aku Ankka - Duck on the Rock.



Pysähdyimme reitillä yli kymmenen kertaa, niin nimetyillä kuin nimeämättömillä katselupaikoilla. Reitti oli tuttu kymmenen vuoden takaiselta reissultamme. Osa paikoista oli hyvinkin tuttuja, toisten kohdalla piti oikeasti miettiä, että oliko tätä silloin olemassa. Yksi näistä paikoista oli Grand Canyon Villagen vierailijakeskus. Myös puistoon johtavien valtateiden infra ja palvelut vaikuttivat parantuneen edellisestä käynnistä.

Viimeinen katselupaikka oli kylän pitkä reuna Mather Rim. Alkuillasta ihmisiä alkoi olla ruuhkaksi, ja kiinalaisia oli paikalla silmäänistävän paljon. Jopa niin paljon, että tunnelma saattoi tuntua välillä enemmän Kiinan muurilta kuin Grand Canyonilta.


Grand Canyon on mielestäni maailman paras nähtävyys, ja mielelläni palaan tänne uudelleen. Vaeltamaan käärmeiden ja vuorileijonien sekaan ei minusta siti-ihmisestä ole, mutta voisin majoittua ylihintaisessa rivitalo-motellissa, lentää helikopterilla tai ajaa pitkän matkan pohjoisreunan Skywalk-lasisillalle. Vaihtoehtoja täällä riittää, mutta matkantekoon pitää varata aikaa ja kaikki on tosi kallista. Grand Canyon on kuitenkin sen arvoinen.

Parkkipaikalla kohdallemme pysähtyi auto, josta mies tiedusteli meiltä, tiedämmekö missä on Skywalk. Joonas kertoi, että Skywalk olisi kanjonin pohjoisreunalla yli 200 mailin päässä. Kuskinpaikalla istunut vaimo kertoi heidän juuri tulleen sieltä. Kello oli silloin kuusi. Toivotin heille parempaa onnea huomenna.